Luolaihmisiä

Kallion pehmeyttä.

Kävimme Zimbabwen Murewassa ystävien luona. Myös sanit eli bušmannit olivat käyneet alueella – kuten niin monessa muussakin paikassa – jo 10 000 vuotta sitten. Pääsimme katsomaan mureaa luolaa, jolla on ollut ilmeisen merkittävä tärkeys sanien kulttuurissa, luolamaalauksista päätellen.

Vastaavia maalauksia on Zimbabwessa tosin tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia, joten mistään ainutlaatuisesta tapauksesta ei ole kyse. Suurin osa näistä maalauksista on vielä kartoittamatta ja kunnolla dokumentoimatta. Maalaukset ovat joissakin kohteissa jopa 10 000 vuoden ikäisiä, Murewassa arvioiden mukaan 1 000–2 000 vuotta vanhoja.

Alueella oli elefantteja, kirahveja ja sarvikuonoja. Ei tietenkään enää.

Mykistävää tällaisissa historiallisissa kohteissa ei ole niinkään maalauksen taiturimaisuus tai tekniset yksityiskohdat, vaan ajatus siitä, että joku toinen ihminen toista tuhatta vuotta sitten seisoi tässä nimenomaisessa kohdassa ja omin käsin merkitsi seinään itselleen tärkeitä asiota. Tämän vuoksi muinaiset esineet ja paikat ovat niin kiehtovia. Myös kirjoitetulla sanalla on tuo ominaisuus. Se muistaa kaikki sukupolvet, heidän onnistumisensa ja häpeänsä.

Luolamaalauksissa on ajallisia kerroksia. Vaikka maalaukset muodostavat yhtenäisen pinnan ja yksittäiset hahmot esiintyvät yhdessä, ne on voitu maalata monien vuosien tai vuosituhansienkin aikana. Kyseessä on siis harvoin hetken inspiraatio. Uusin visuaalinen kerrostuma on nykyisten murewalaisten, jotka ovat jo alkaneet käyttää sanoja. “Hot fire”, “I was here” ja muut ennennäkemättömät lyriikan lahjat ovat tehneet seinämistä nyt suorastaan visuaalista journalismia.

Vasta internetiin päästyäni sain faktatietoa luolasta ja sen historiasta. Wikipediassa kerrotaan, että eräs luolista johtaa 8–9 km pitkään kivitunneliin. Siinä olisi ollut hieno vaellus edessä, jos sinne olisimme löytäneet.