Sävelten muotoilu

Säveltäminen on pääasiassa järjestelmällistä editointia ja valintojen tekemistä. Muotoiltavat elementit – sävelet, soinnut, soittimet, soittajat – ovat jo olemassa, ne vain pitää koota mieleiseensä järjestykseen. Musiikin aineksista kasataan kokonaisuus, jonka tunnelmaa mieli on jo alustavasti hahmotellut. Sopivia säveliä tavoitetaan luonnostelemalla ja makustelemalla. Tämä on prosessi, jossa musiikin teoria ja logiikka kohtaavat tunteen ja intuition.

Sävellän silloin tallöin, mutta vielä useammin istun ja improvisoin kitaralla, maalaan äänitunnelmia. Etenkin muotoilutyön lomassa.

Sävellystyöhön kiinteästi liittyvän nuotintamisen itsetarkoitus ei ole tehdä kauniita partituureja, vaikka sillekin lienee oma harrastelijakuntansa. Tarkoitus on tehdä lukuohjeet musiikin toisintamiselle. Talo on tärkeämpi kuin rakennuspiirustus.

Lennosta soittaminen eli improvisointi on sukua vapaalle piirtämiselle. Vapaa soittaminen on juuri sitä luonnostelevaa etsimistä, jota sävellystyö silloin tällöin vaatii. Esimerkiksi Metallica-yhtyeen rumpalilla Lars Ulrichilla ja laulakitaristi James Hetfieldillä on tapana improvisoida yhdessä riffejä nauhalle monien tuntien ajan. Myöhemmin he kuuntelevat näitä nauhoja – joita on kertynyt satoja tai tuhansia tunteja – etsien niistä toisiinsa liimattavia osia uusiin kappaleisiin. Eräänlainen legopalikkamenetelmä, jota on kätevä soveltaa, kun omaa pöytälaatikko-osaston hapuilua – itsetehtyjä palikoita – on kertynyt mittavat määrät.

Piirtäjän on helppo kätkeä ruma luonnoksensa pöytälaatikkoon, mutta soittajan on vaikeampi haudata aihionsa. Kun tietää, että naapurit joutuvat kuulemaan, soittoon tulee vaistonvaraisesti tiedostavampi ote, mikä tappaa rentouden. Kuka itseään kunnioittava soittaja haluaisikaan tulla yleisesti kuulluksi vasta etsiessään muotoja? Käy sääliksi kovaäänisten soitinten harrastajia.

Improvisaatio on elävän musiikin kiinnostavinta antia. Lopputulos voi näyttäytä ennalta suunnitellulta, vaikka kaikki olisi hetken hurmosta. Onko sillä väliä, jos sävelrykelmän kehittelyyn on kulunut vain sekunnin murto-osa ryppyotsaisten tuntien sijaan? Ei varmaankaan. Kuunteluhetken mielekkyys ja kokonaisuuden tunnelmallisuus määrittävät yksittäisten nuottivalintojen osuvuuden.

Musiikki on elämyksenä aikasidonnaista. Jos haluaa kokea kokonaisuuden, teos pitää kuunnella reaaliajassa läpi. Melodian hienous voi olla kiinni juuri tietystä sävelyhdistelmästä, tietystä rytmistä tai muusta vahingosta, jotka sulivat yhteen tiettynä hetkenä. Monesta muuttujasta koostuva yhdistelmä on helppo kadottaa, jos se ei ole merkitty ylös. Aikasidonnaisuus siis aiheuttaa sävellystyölle suuren haasteen. Miten nuotintaa soittimella tai mielessä luotu kehitelmä niin nopeasti kuin mahdollista, ettei se pääse iäksi katoamaan? Tottakai nauhureiden kanssa voi ensin pelleillä.

Muotoilutyössä on sama katoamisen haaste. Kun pää on viritetty raksuttamaan ideoita, ne pitää taltioida tyydyttävästi ylös, itselle tutulla välineellä. Tajunnan virta pitää oppia valjastamaan. Ehkä tämä on muotoilukoulutuksen suurin ansio.